On siis mahdollista, että Trump ei lähde jatkamaan neuvotteluja, mikäli Venäjä ei tule isoissa kysymyksissä vastaan. Toisaalta Lough näkee mahdollisena myös, että Trump haluaa sopimuksen pois ...
Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi pitää taksilain uudistusta välttämättömänä. Hän kertoo julkaisussaan Facebookissa tuoreesta omasta kokemuksestaan, joka havainnollistaa, miksi uudistus on ...
Limnellin mukaan Venäjän talouden pintakerros näyttää yhä vakaalta, mutta sen alla tapahtuu jotakin olennaista. Järjestelmä, joka on hänen mukaansa vuosikymmeniä nojannut energia-vientiin, on alkanut ...
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump varoitti lauantaina ilmaliikennettä lentämästä Venezuelan ilmatilaan. Trumpin mukaan ...
Venäjän sotilaallinen voitto Ukrainassa tulisi kustantamaan Euroopalle lähes kaksinkertaisen määrän verrattuna siihen, että ...
– Kun on valmiiksi raskaassa elämäntilanteessa, ei ylimääräinen hallinnollinen taakka varsinaisesti helpota. Siksi olen ...
Kersantti peräänkuuluttaa mahdollisten alueluovutusten kohdalla Ukrainan valtionjohdolta selitystä sille, miksi Ukrainan olisi luovuttava osia hallussaan olevista alueista Donetskissa. Hänen mukaansa ...
Talouselämän tekemän selvityksen mukaan yrityskauppa on Suomessa varmin tapa tulla miljonääriksi. Erityisesti ohjelmistoyrityksen perustajana tai osakkaana voi yrityksen myydessään rikastua. Tänä ...
Purran johdolla on tehty kuluvalla hallituskaudella miljardien sopeutuksia valtiontalouteen. Vaikeat päätökset näkyvät hänen mukaan myös puolueen kannatusluvuissa, jotka ovat kaukana viime ...
– Kyseinen tapaus on jälleen esimerkki siitä, miksi liikemiehiä ei tulisi päästää politiikkaan, erityisesti kansainväliseen ...
Venäjä on kuitenkin alkanut siirtyä itsemurhadrooneista uudelleenkäytettäviin drooneihin, asiantuntija toteaa. Muutos on tapahtunut olosuhteiden pakosta, droonien suuren menekin ja toimitusketjujen ...
Tämä ei ole pyrkimystä rauhaan. Kiovaan kohdistettu jälleen laajoja ilma-iskuja. Kylmä muistutus: Venäjä ei hae rauhaa, vaan pelkoa, pimeyttä ja alistamista. Euroopan on tehtävä yhtä selväksi, ettei ...