Nasan Perseverance-mönkijä on poiminut äänitodisteita sähköpurkauksista Marsin ilmakehässä, tutkijat raportoivat ...
Kylmänä aamuna 30. tammikuuta 1943 kolme Kuninkaallisten ilmavoimien de Havilland Mosquito -hävittäjäpommittajaa ...
Lintujen, siipikarjan ja nisäkkäiden keskuudessa leviävästä lintuinfluenssasta saattaa tulla jopa koronaviruspandemiaa pahempi ...
Ihmisen paino määrittelee sen, miten appelsiinimehu vaikuttaa kehoon, kertoo tuore brasilialaistutkimus. Ylipainoisilla ihmisillä mehu ...
Suomen bruttokansantuotteen kehitys kulkee eri suuntaan kuin EU-maissa keskimäärin. Talous Suomen bruttokansantuote pieneni heinä-syyskuussa 0,3 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna, ...
STT haki valehenkilöllisyydellä töitä virolaisesta alihankintafirmasta. Kävi ilmi, että yhtiö etsii yhä työntekijöitä ...
Keskustanuoret juhlii tänä viikonloppuna Helsingissä 80-vuotista taivaltaan. Nuorisojärjestö perustettiin Salon palokunnantalolla kesäkuussa 1945.
Tanskan hallitus on perustanut ulkoministeriöön ”yövartion” (engl. night watch) seuratakseen Yhdysvaltain presidentin ...
Ulkomaat Namibialainen Adolf Hitler on viimein saanut tarpeekseen nimeensä kohdistuneesta naljailusta. The Times -lehden mukaan viidennen kerran putkeen valituksi tullut, pitkän linjan poliitikko on ...
Britannian konservatiivipuolueen puheenjohtaja Kemi Badenoch pitää ”epäkristillisenä” Britannian työväenpuoluetta edustavan ...
Hallitus on päässyt viimeinkin sopuun taksisääntelyn muutoksista. Liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteen mukaan ...
Belgia vastustaa yhä Ukrainalle annettavaa venäläisvaroista koostuvaa sotakorvauslainaa. Asia selviää STT:n näkemästä ...